keskiviikko 1. elokuuta 2012

itserusketus pariksi viikoksi?

Heissan kaikki! Mulla on nyt selvästi ollut vähän hankaluuksia palata "arkeen" blogin kanssa, jotenkin tämä uusi tilanne asunnon ja kämppiksen kanssa vaatii kuitenkin totuttelua ennen kuin ehtii ihan tavalliseen rytmiin palata :) Postausideoita on kuitenkin jo pää täynnä, joten kunhan maltan istahtaa alas koneelle hippasen pidemmäksi hetkeksi aloitan niidenkin parissa :D

 Nyt voisin kuitenkin kertoa vähän yhdestä ihan huipusta keksinnöstä, minkä bongasin jonkun aikaa sitten kauppojen hyllyltä ja kävin eilen itselleni testiin ostamassa. Kyseessä on ehkä lemppareimmista lemppareimpani itseruskettavamerkin, Vita Liberatan, uutuus Phenomenal Tanning Mousse, itseruskettava joka lupaa säilyä iholla jopa 2-3 viikkoa. Kuulostaa aiiiika hyvältä lupaukselta, en ehkä koskaan ole ollut näin innoissani itseruskettavan testaamisesta (vaikka yleensä siitä kyllä muutenkin tosi innoissani olenkin:D)!





 "Using a special combination of natural nourishing extracts and the unique pHenO2 technology, Vita Liberata has reinvented self tan. pHenomenal contains all the USPs of our other tanning products, but can last up to 4 times longer."

Ja siis tämähän tosiaan mullistaa rusketuksen mikäli toimii kuten lupaa. Ei kaikki oikeatkaan rusketukset kestä aina kolmea viikkoa, puhumattakaan siitä miten paljon turvallisempaa itseruskettavien käyttö auringossa itsensä kärventämiseen verrattuna on (vaikka itse toki siitäkin pidän vaikken edes rusketu, heh). Itse laitoin tuossa tuntinen sitten ekan kerran tätä iholle, nyt odottelen pari tuntia, pesen ekan kerroksen pois, laitan lisää ja sitten vielä myöhemmin kolmannen kerran - sitten pitäisi kestää sen pari-kolme viikkoa! Hitsi vie miten jännää :D Kuvista näkeekin että itselleni valkkasin saman tien tummimman sävyn, what can I do, rakastan tummaa pintaa :D Jatkoa seuraa kunhan näen miten tämän kanssa sitten kävi :p

En löytänyt ihan kauheasti paikkoja mistä tätä ruskettavaa vielä saa, mutta täällä Lontoossa sitä löytyy ainakin Bootseista ja Debenhamsilta (jälkimmäisesta tällä hetkellä duty free-hintaan eli hippasen edullisemmin!) ja netistä sitä voi tilata Suomeenkin saakka ainakin Vita Liberatan omilta kotisivuilta.

Bought this new revolutionary self tanner by Vita Liberata yesterday and now trying it for the first time. Should last for 2-3 weeks on skin, super excited to see if it really works! Will definitely keep you posted!

9 kommenttia:

  1. Odotan kyllä innolla nähdä tuloksia ja toivottavasti se tosiaan kestää noin pitkään kun tuossa luvataan ja lähtee sitten nätisti myös pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kyllä nähdä miten käy :) Ainakin väri parin levityksen jälkeen on tosi hyvä!

      Poista
  2. oh la la, kuulostaa mahtavalta! sitä pitää siis kuitenkin laittaa tolleen useemman kerran aluksi? (siis ensin kerros, sitten pestään pois jne..?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pari-kolme kertaa levitetään ja sitten pitäisi pysyä... saa nähdä :D

      Poista
  3. Uiui! Tästä tuotteesta haluun kyl kuulla vielä tarkemminkin! Oon niin tajuttoman laiska itseruskettavien käyttäjä (se odottelu...), et täs vois olla pelastus mun talvi-iholle! Toivottavasti toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti postailen enemmän kunhan on vähän aikaa käyttänyt, että näkee miten pitää lupaukset ym :))

      Poista
  4. paljo tuop makso ja mistä ostit?:)

    VastaaPoista
  5. Oi, muistahan raportoida tästä! T. toinen rusketusfriikki:p Kun saat uudet pidennykset päähän, voisitko myös kertoa, kuinka hyvin tuo laineikas sopii hiuksillesi. Olen itse käyttäny suoria, mutta koska oma tukkani on hieman laineikas (ehkä enemmänkin pörröinen) latvasta, täytyy hiuksia suoristaa aina kun jatkot nakkaa päähän:s

    VastaaPoista